Lisätietoja

Lisätietoja Haukanlinnasta
Haukanlinna on pääosin omassa virkistyskäytössä. Silloin kun mökki ei ole omassa käytössä on se vuokrattavissa rajatusti virkistyskäyttöön. Erityisesti su-pe jaksoja on huhtikuun alusta lokakuun puoliväliin vapaana. Toivon että mökin vuokrausta harkitseva tulee aina ensin tutustumaan niin että käytännöt ovat selvillä. Sijainnin takia tämä on varmasti usein mahdollista.
Äänekkäitä juhlia ei mökillä saa järjestää vaan se on ainoastaan rauhalliseen perhe- ja virkistyskäyttöön. Päällimmäisenä ajatuksena on mahdollistaa myös muille kansallispuiston maastoista nauttiminen mökkimajoituksesta käsin.
Haukkalampi on humuspohjainen eli uimaan meneminen tapahtuu laiturilta käsin.
Mökin ympärillä aukeaa Nuuksion kansallispuisto, josta löytyy ulkoilumahdollisuuksia esimerkiksi vaelluksen, polkujuoksun, suunnistuksen ja maastopyöräilyn parista. Soveltuu erityisesti luonnossa liikkumisesta nauttivalle.
Mökkiin ei tule vettä vaan se tulee kantaa itse lähistöltä sijaitsevasta kaivosta. Mökin ja rantasaunan välillä on noin 10 metriä korkeuseroa polkua pitkin, joten mökki ei sovellu liikuntarajoitteiselle.
Käytössä erillisessä rakennuksessa oleva kompostoiva huussikäymälä.
Tiskaaminen tapahtuu ulkona erillisessä tiskauspaikassa. Talvella tiskaus tapahtuu sisällä mutta tiskivedet viedään tiskauksen jälkeen ulos.
Mahdollisuus grillaukseen kaasugrillillä ulkona olevassa kesäkeittiössä.
Peitot ja tyynyt kuuluvat hintaan mutta lakanat, pussilakanat ja pyyhkeet erillisellä hinnalla hinnaston mukaisesti. Kesäkauden ulkopuolella viisi aikuisten ja yksi lasten makuupussi ilmaiseksi käytössä oman pussilakanan kanssa.
Käytössä biohajoavat pesuaineet vieraille sekä astioiden pesuun että itsensä pesemiseen (shamppoo, hoitoaine ja vartalon pesuaine). Toivotaan että vieraat käyttävät biohajoavia pesuaineita.
Maastopyörä käytössä ilman erillistä korvausta. Kanootti ja SUP lauta käytössä ilman erillistä korvausta mutta kanootti on kilpakanoottityyppiä eikä sovellu aloittelijalle eikä heikosti liikkuvalle. Mökillä on myös soutuvene sekä liivit 2 aikuiselle ja 3 lapselle mutta vene on vanha ja soveltuu vain varovaiseen soutamiseen tyynellä säällä.

Nuuksion Kansallispuisto
Nuuksion kansallispuistosta voitte lukea lisää esimerkiksi seuraavasta linkistä:
https://www.luontoon.fi/nuuksio
Ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat sekä kesällä että talvella. Valita voi esimerkiksi seuraavista: suunnistus, pyöräily, hiihto ja lumikenkäily.
Suomen luontokeskus Haltia tarjoaa laajasti palveluita sekä luontoon liittyviä näyttelyitä:
Ravintoloita on Haltian alueella kaksi:
https://www.folkhalsan.fi/fi/ravintolat-ja-kokoustilat/espoo-villa-solvalla/
Solvallan urheiluopisto tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia:
https://www.folkhalsan.fi/fi/urheilu/solvalla/
Swinghill tarjoaa talvella laskettelumahdollisuuden Solvallassa sekä kesällä pyörävuokrausta alamäkiajoon:
Haukkalammella kanootti- ja pyörävuokrausta sekä retkiä tarjoaa Natura Viva:
https://www.naturaviva.fi/fi/nuuksio
-
Sähköt
-
Internet yhteys
-
Televisio
-
Keittiö perusvarustuksella
-
Kesäkeittiö
-
Rantasauna
-
Ilmalämpöpumppu ja takka
-
Ei juoksevaa vettä
-
Juomavesi tuotava mukana tai haettava lähellä olevasta kaivosta